Olemme vierailulla vanhempieni luona. Isäni, joka kutsuu kissoja leikkisästi lapsenlapsikseen, on ansainnut itselleen liikanimen "vaari". Vaarin luona on kivaa, koska kissoja hemmotellaan täällä surutta: naukulaiset saavat osakseen kinkkuleikkeitä ja jatkuvaa hellittelyä. Mummolassa on myös tilaa temmeltää.

Päivällä olemme käyneet ulkona kävelyllä. Viivillä on tänään huono tuuri: täysin vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa temmeltävä kisuparkamme on syönyt narsissin lehden ja tästä syystä "soitellut Norjaan" ympäri vanhempieni taloa. Viivin voidessa huonosti Veera puolestaan on harjoitellut nuorallakävelyä kylpyhuoneen pyykkinarulla, ja koko pyykkiteline –tietysti kissoineen – on romahtanut kylpyhuoneen lattialle. Tapauksesta hämääntyneenä Veera on pudottanut vielä kukkamaljakon. Veden vallassa lainehtivaa lattiaa ja sitä kuivaavia ihmisiä ihmetellessä kissojen ilta onkin sujunut rattoisasti. Tällä kertaa jäämme yöksi, sillä olen ollut sairaana, ja huolestunut äiti haluaa pitää minut tarkkailussa yön yli. Kissat ovat viettäneet vauhdikkaan iltapäivän peuhaten vanhempieni Sebastian-kissan kanssa ja tehden muuten tuhojaan. Oletan, että ne päivän puuhista väsyneinä nukkuvat yönsä rauhassa. Olen kuitenkin väärässä – kuinkas muutenkaan...

Nukumme makuuhuoneessa, jonka ovi on suljettu, koska kesälomavierailulla luonamme oleva isoäiti vierastaa raisuja kissojamme. Jätän sikkurasilmäiset, väsyneen oloiset kissat huoneeseen ja käyn vielä iltapesulla.

Kun tulen takaisin, kuulen TV-tason suunnalta outoa rapinaa ja kolinaa.

Veera istuu lattialla ja kurkottelee kaulaansa televisiota kohti. Laitteen kyljessä on aukko, josta sattumalta puuttuu kaiutin. Voi ei... Katson TV:n sisälle. Kissa tuijottaa silmät pyöreinä takaisin. Hyvin rauhallisesti pyydän Viiviä tulemaan ulos televisiosta. Odotan sydän kylmänä sähköiskua, joka grillaisi kissan niille sijoilleen. Onneksi sitä ei tule. Ihmeekseni Viivi kolistelee ulos TV:stä ehjin nahoin. Halailtuani helpottuneena vaarasta selviytynyttä kissapahaa ja selitettyäni – kuuroille korville – käsitykseni löytöretkeilyn vaarallisuudesta, siirrän stereoiden kaiuttimen TV:n kyljessä olevaa aukkoa peittämään.

Menen nukkumaan. Viivi avaa oven. Tämän taidon se on oppinut jo vuosi sitten. Syöksähdän ylös sängystä ja suljen oven innokkaiden kissankuonojen edestä. Menen nukkumaan. Kolahdus ja kilinää. Oven sulkemisesta sydämistynyt Viivi pudottaa juomalasin peilipöydältä. Nousen ylös. Ei sirpaleita. Siirrän kaikki peilipöydällä olevat tavarat kaappiin kissantassujen tavoittamattomiin.

Menen väsyneenä nukkumaan. Viivi avaa oven. Ponnahdan ylös ja suljen sen. Menen nukkumaan. Viivi avaa oven. Unenpöpperöisenä en ehdi toimia tarpeeksi nopeasti. Niinpä metsästän kissat olohuoneesta ja eteisestä takaisin makuuhuoneeseen. Toistan jahdin pari kertaa, kun riiviöt pyrkivät pois sylistäni. Suljen oven ja menen epätoivoisena nukkumaan.

Herään, koska huoneen nurkassa rapisee. Jokin narskuu omituisesti. Kompuroin silmät puoliunessa, kipeää vatsaani pidellen katsomaan, mitä veikeät pikkuystäväni ovat tällä kertaa keksineet. En ole ennen tiennytkään, että seinän ja lattian välisestä raosta saa kaivetuksi esiin laastia. Kissat pallottelevat laastinpaloja parketilla ja pureskelevat niitä kiinnostuneina. Otan laastin pois ja menen nukkumaan.

Muutaman tunnin vietän horroksessa, joka rikkoutuu, kun ovi avautuu. Seitsemältä aamulla kissat karkaavat jälleen kerran. En jaksa enää kiinnittää asiaan huomiota. Olen nähnyt levotonta unta, jossa minun olisi pitänyt ottaa joltain maatilalta hoidettavakseni seitsemän kissaa. Lopulta en enää erottanut omia kissankuonolaisiani yhdeksän ympäriinsä vilistävän ja melskaavan naukumaijan joukosta. Lisäksi olen painajaismaisessa unessani katsellut järkyttyneenä sivusta Sally Spectraa, joka on yrittänyt vietellä rakkaan aviomieheni. Television aiheuttamat kauhuhetket näyttävät olevan tämän yön parasta antia. Kestää hetken, ennenkuin tajuan uneksineeni sekä Sallyn että kissalauman olemassaolon. Unikissoista on jäljellä enää yksi valkoinen otus, joka ei hereilläolostani huolimatta suostu katoamaan elämästäni. Lopulta saan kuitenkin vakuutettua itselleni, että huoneen nurkassa ylvästelevä abbessinialainen on pelkkää näköharhaa, joka johtuu luultavasti särkylääkkeiden aiheuttamasta tokkurasta ja huonosti nukutusta yöstä. Unikissan tuijottaessa minua tarkkaavaisesti nukahdan voipuneesti ja päätän herätä vasta ylihuomenna.