Jos olisin kissa, lempihuvejani olisivat ainakin vessapaperin repiminen, sohvien ja muiden huonekalujen kynsiminen sekä kaikenlainen väijymistoiminta. Kotonamme eläville kissakaksosille, tunnetaan myös nimillä hurjapäät, viidakkokissat ja kauhistuttavat petoeläimet, tällainen ajanviete on jatkuvaa, lukuunottamatta tietysti päiväunien ja muiden pikku torkahdusten merkeissä vietettyä aikaa.

Ennen vanhaan – silloin, kun asuin vielä vanhempieni luona – pidin kissoja suhteellisen helppohoitoisina, siisteinä ja vaivattomina lemmikkeinä. Vakaumukseni kumpusi siitä tosiseikasta, että olin elänyt jo kolmen kissan kanssa. Nämä kissat olivat (ja yksi heistä on vieläkin) arvokkaasti käyttäytyviä, sisäsiistejä ja viehättäviä. Heidän pudottamansa kukkapurkit voidaan laskea yhden käden sormilla. Luulin siis – kokemuksen tuoman rintaäänen turvin – tuntevani kissojen elintavat niin hyvin, että eräänä kauniina, kesäisenä päivänä lähdin sisareni ja tämän kissanomistajaystävän kanssa ajelemaan kohti tiettyä syrjäkylillä sijaitsevaa maatilaa. Olin saanut valtuutuksen tuoda kotiin valintani mukaan yhdestä kahteen pikkukissaa. Arvattavaa on, etten helläsydämisenä ihmisenä voinut kestää ajatusta asunnossamme yksin aikaa viettävästä ressukkamirristä, josta seuran puutteessa tulisi varmasti onneton. Niinpä nuo kaksi söpöä, viatonta ja kaikin puolin luttanaa vauvakisua asettuivat meille asumaan – ja elämämme muuttui...

Poimin kaksoset mukaani arviolta yhdentoista pikkulyllertäjän kasasta. Kasan alimmaisena makasi nautinnollisesti kuorsaten Viivi, jonka kyky nauttia elämästä on kissaneidin kasvaessa voimistunut ja saanut laajoja työelämän stressiä lieventäviä ulottovuuksia. Edes sauna ei vaikuta ihmisruumiiseen yhtä rentouttavasti kuin kehräävä karvakasa, joka kömpii rinnan päälle nukkumaan huokaisten syvään läheisyyden onnesta. Veera taas tunnetaan kotipiirissämme kyvystään aiheuttaa sanomattoman paljon päänvaivaa sijaisvanhemmilleen, jotka ajoittain eivät osaa suhtautua oikeaoppisen ymmärtäväisesti kestouhmaikäisen veitikan tempauksiin. Tempauksista ja kolttosista mainittakoon lievimpänä olohuoneen uudelleensisustus repimällä verhot alas.

Oletukseni kissojen helppohoitoisuudesta ja vaivattomuudesta lemmikkeinä osoittautui tietenkin vääräksi. Navetassa kasvaneilla kissoilla olikin yllättävän paljon terveydellisiä ongelmia. Pikkumasut eivät kestäneet kaupunkiruokaa, joten parin kuukauden ajan saimme aluksi pakottaa kattipahat nielemään antibioottinsa säännöllisesti kaksi kertaa päivässä (ja lattioiden peseminenkin on jokapäiväisenä toimintana aika rasittavaa). Ensimmäisen puolen vuoden aikana mirrit saivat myös lukuisia matokuureja ja kärsivät korvapunkeista – niidenkään lääkitseminen ei ole ihan ongelmatonta. Tämän lisäksi kaksoset ovat ajan mittaan osoittautuneet pysyvästi uhmaikäisiksi. Hurjapäiden toimesta on myös kaksi sohvaakalustoa, tekonahkaiset sängyn päädyt ja lukuisat kenkäparit muokattu uuteen uskoon. Eräs kissojemme mielenkiintoisimmista ja tuhoisimmista taipumuksista onkin jyrsiä ja kalvaa esineitä huomattavan koiramaisella tavalla, joka pistää miettimään, olisiko kissasukuun jossain vaiheessa eksynyt terrieri tai pari...

Asuntoamme kansoittavat työmenojen vuoksi pääasiallisesti kissat. Niinpä onkin ymmärrettävää ja täysin kiistatonta, että koti kuuluu ensisijaisesti heille. Talouden ihmisjäsenet saavat nauttia kisujen suosiollisesta seurasta, kunhan muistavat kantaa jääkaappiin tarpeeksi herkkuja. Tämän lisäksi me kaksijalkaiset pidämme yllä kissojen harrastustoimintaa. Viivi on ahkera silppuri ja Veeran intohimona oli nuorempana seinäkiipeily. Satunnaisena huvina kissamirreillä on eräs avantouinnin sukulaislaji: "akvaariodippaus". Joku kissoista syöksyy akvaarion puhdistuksen aikana yllättäen toisesta päästä asuntoa sadan kilometrin tuntivauhdilla lasialtaaseen, jossa viettää murto-osasekunnin, syöksähtää taianomaisen tekniikan avulla paikallaan pyörähdettyään ulos akvaariosta ja on seuraavassa sekunnissa sohvan alla nuolemassa turkkiaan kuivaksi. Ikuiseksi arvoitukseksi jäänee, mitä outoa nautintoa akvaariodippaus tuo kissoille, jos mukaan ei lueta sitä mielenkiintoista reaktiota, joka sijaisäidin kurkusta kirpoaa kiljaisun muodossa.

Kissojen elämä on äärimmäisen mielenkiintoista. Jos aktiviteettia ei ole tarjolla tarpeeksi paljon, mirrit kehittävät itse jossain määrin omituisiakin harrastuksia. Näistä esimerkkinä mainittakoon toiminta, jossa Veera kantaa pullon korkin parisänkymme patjan alle, kalastaa sen esiin, kipittää korkki suussa olohuoneeseen, tepsuttelee hetken päästä takaisin, hautaa korkin sänkyyn, kaivaa korkin esiin, kipittää olohuoneeseen...

Nykyään kaksoset ovat jo yhdeksänvuotiaita ja joukkoon on liittynyt kolmaskin kattimatti. Lievää rauhoittumistakin on havaittavissa... Vai liekö tuo silmänlumetta.