Jos olisin kissa, en välittäisi pätkääkään, mitä muut minusta ajattelevat. Olisin vaan ja loikoilisin esimerkiksi jonkun tärkeän tenttikirjan tai sanomalehden päällä ja kehräisin tyytyväisenä henkilölle, joka yrittäisi lukea kyseistä julkaisua. Sitten nousisin venytellen ylös ja alkaisin muina kissoina nakertaa tietokoneesta hiiren johtoa poikki. Hiirten jahtaaminenhan on kissoille täysin luonnollista puhdetyötä – ei siitä kannata sen kummemmin huolestua. Sisäkissan täytyy sitä paitsi tyytyä siihen, mitä saa. Jos rupeaa nirsoilemaan, sitä laiskistuu, ja hiiren johto saa mellastaa talossa ihan mielin määrin.

Aamulla yllättäisin talouteni ihmisjäsenet pomppimalla niiden ylitse ja alkamalla hellästi nakertaa peiton alta houkuttelevasti esiin pilkottavia varpaita. Sitten roikkuisin hampaillani kiinni kantapäässä, kunnes ihminen pääsisi kylpyhuoneeseen asti ja nostaisi minut oven ulkopuolelle. Tämän jälkeen kirmaisin sängyssä lojuvan toisen ihmisolennon luokse ja tarkastaisin, onko se pessyt hampaansa edellisenä iltana. Ihmisten suut tuoksuvat mukavasti – varsinkin aamulla. Sitten ihanasti tuoksuva ihminen nousisi ylös ja huomauttaisi jotain jostain 'Arthurin arvoisesta kissanruoasta'. Se lirkuttelisi minulle älyttömyyksiä, kunnes tajuaisi avata jääkaapin oven ja kaataa muonat kippoon. Sisareni syöksähtäisi seuraamme ja siristelisi silmiään aamuauringossa, ja minä yrittäisin pyydystää kiposta suurimman palasen ennen siskon väliintuloa.

Ihmiset lähtisivät jonnekin ulkomaailmaan, ja me aloittaisimme siskon kanssa päivän työt. Kissojen työpäivä on aika pitkä, mutta onneksi välillä on siesta. Työhön kuuluu asunnon uudelleenorganisointi. Kaikki epäilyttävän näköiset esineet täytyy poistaa ja mahdolliset kasvikunnan tuotteet levittää mahdollisimman laajalle alueelle. Sama pätee myös paperisilppuun. Nurkissa täytyy aina olla tuoretta paperisilppua, se on viihtyvyyden kannalta hyvin tärkeää. Sohvakalustoa täytyy säännöllisesti muistaa hioa. Kukaan ei pidä nahkanojatuolista, jossa ei ole kynnen jälkiä.

Sitten olisikin jo siestan aika ja käpertyisin joko akvaarion päälle tai kuistin ikkunalaudalle, riippuen ilmanpaineen vaihteluista. Näkisin unta auringosta ja katkaravuista.

Heräisin pirteänä kuin peipponen (njam!) ja livahtaisin oven raosta ulos heti, kun ihmiset astuisivat kynnyksen yli. Odottelisin, että ne lähtevät perääni, ja kipittäisin sitten pensaan kautta auton alle mahdollisimman pitkälle. Sitten ne maanittelisivat minua pois sieltä, ja vasta kun ne olisivat jo ihan hermona, antaisin ottaa itseni kiinni. Illan työrupeama alkaisi siskon kanssa pidetyn juoksukilpailun ja painiottelun merkeissä. Ennen iltanokosia raivaisimme vielä yhteistuumin matot siisteiksi kasoiksi. Sitten nukkuisin niin kauan, että ihmiset olisivat vuorostaan menossa nukkumaan, ja aloittaisin yövuoroni puremalla paperikaihtimesta narun katki.

Ulkokissana olo vaatisi kenties vähän enemmän aktiivisuutta. Harakat esimerkiksi – kurjia ja halpamaisia olentoja, ja kaikki se puissa kiipeileminen – ottaisihan se voimille. Kaiken lisäksi puskissa lymytessä takiaiset tarttuisivat turkkiin, ja lätäköissä hyppiessä saattaisivat tassut kastua. Jännittäväähän se tietysti olisi ja hiirten kanssa tulisi luultavasti vietettyä viihdyttäviä tuokioita. Ruohon syöminen olisi kivaa ja saunan katolla saisi hyvin otettua aurinkoa. Viettäisin päiväni lepohetkien merkeissä, nuuhkisin raikasta ulkoilmaa ja välillä leikkisin jyrsijöiden kanssa.

 

Sitten kun olisin saanut tarpeekseni huvittelusta, niin kantaisin rottapahan suussani niiden ihmisten eteen, jotka ovat vastuussa hyvivoinnistani. Naukuisin samalla kovaäänisesti jo naapuripihalta asti, jotta ne varmasti ymmärtäisivät, että niiden, ihmisten, vuoksi minä täällä kaiket päivät raadan ja aherran. Että varmasti tietäisivät, kuka täällä työt tekee.