Veeralla on nykyisin tapana herättää äiskä (siis aina äiskä, ei iskää) kello puoli kuusi aamulla. Jos äiskä ei herää, seuraava herätys on kymmentä vaille kuusi, ja jos äiskä ei vieläkään nouse, herätys jatkuu lähes tauotta yhdeksään asti. Tässä vaiheessa pikku ystävämme, joka on käyttänyt painokkaita tassuleitaan äiskän päällä kävelemiseen, ottaa pienet aamutirsat jatkaakseen tärkeää herättämistehtäväänsä reippaana kisuna taas puoli kymmenen nurkilla. Vaikka äiskällä olisi iltavuoro. Ja vaikka äiskä olisi raahautunut ylös seitsemältä tai kahdeksalta pussiruokaa antamaan.

Aamiaista vaativissa kissoissa ei ole valitettavasti torkkunappulaa. Tämä ja muita totuuksia kissoista, noista päiviemme iloista, puoli(?)jumalista ja jaloista hallitsijoista: Raapimapölkky.

(Ylläolevassa kuvassa Veera leikkii beduiinia. Leikin kulku on seuraava: 1. Piiloon. 2. Kärsivällistä odotusta, mahdolliset nokoset. 3. Yllättävä kissan pään ilmestyminen näkyviin aavikonvärisen pyykkikorin kannen alta. 4. Salaperäistä väijymistä muina kissoina.)