Kaikki valveutuneet kissanhoitajathan toki tietävät, että lehmänmaito ei sovi kissan vatsalle. Niinpä sitä ei myöskään missään nimessä saa kissalle antaa, vaan on tarjoiltava riittävässä määrin raikasta vettä puhtaasta kupista (tai ainakin herkullista astioidenhuuhteluvettä lavuaarista).

Kukaan ei vain ole tullut maininneeksi asiasta Mimosalle. Huomasimme jo varhaisessa vaiheessa, että ottokissamme mielestä maito liittyy lähtemättömästi keittiössä vietettyyn aikaan. Tämän lisäksi maito liittyy ihmisiin, ja siihen, mitä mieltä niistä ollaan. Ei maitotarjoilua - paheksuvia katseita, tuijotusta ja naukaisuja. Pahimmassa tapauksessa jopa täydellinen hylkääminen ja uloslähtö. Jos maitoa sen sijaan tarjoillaan - tietysti vain tilkkanen päivässä (ja santsikuppi) - ihana maidontoimittajaihminen saa osakseen jakamatonta huomiota, kehräystä ja hellyyttä. Mimosan vatsa on onneksi siinä määrin karaistunut, että se kestää lehmänmaidonkin.

Mitäpä tällaisessa tilanteessa voi muuta tehdä, kuin...

Tölkki esiin ja tarjoilemaan.

Ottaisin vähän maitoa.

Ihan oikeasti, annapa minulle maitoa.

Kyllä se taas kesti, voi tuota henkilökuntaa...

Kiitti, kylläpä virkisti.